keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Pupu on siellä!

Nää on taas näitä, "mulla oli hyvä tarkotus mutta." Kävin sillon reilu viikko sitten Kuopiossa, ja kiertelin keskustassa. Eurokankaaseen menin, oli suunnitelmissa ostaa jotain sivistynyttä trikoota, vaikka raidallista, että voisin ommella mulle uuden olemishameen tähän tyyliin, toi hame on meinaan tosi näppärä vetää päälle kun heittää farkut pois töiden jälkeen ja tarvii jotain rennompaa vaatetta. Olin jo ottamassa semmosta normaalia kangasta, kun silmäni osuivat tähän aivan jäätävän suloiseen pupukankaaseen :D
Siis oikeesti, kangas jossa on pupuja joille on piirretty asioita! :D Olin ihan myyty. Ei tommosen tilalle voi vaan ottaa mitään tylsää, normaalia, yleisesti aikuisen ihmisen päällä hyväksyttävää kangasta. Tätä ihanuutta lähti mukaani metri, josta sain tehtyä hameen ja vielä jäi pätkä ylimääräistä, pupupipo syksyksi vois olla aika kova! :D Kangas on myös tosi hyvän värinen, harmaa on silleen tavallaan hillitty mutta kun pupuilla on asioita päässä ja kaulassa, niin esimerkiks noi mun kumpparit ja villasukat mätsää aika hyvin! :D
En käyttänyt mitään kaavaa hameen ompeluun. Erittäin yksinkertainen hame siis. Leikkasin kai 60cm pitkän pätkän vaakasuoraan, jonka ompelin yhteen putkiloksi, tästä tuli helma. Jäljellejääneestä osasta leikkasin toiseen suuntaan suunnilleen-neliön (n. 40x40cm) jonka laitoin vielä puoliksi, ja ompelin siitä myöskin putkilon, josta tuli vyötärökappale. Tän vyötäröosan taitoin kaksinkerroin, ja ompelin kiinni helmaputkilon yläreunaan. Helmaosaa laskostin silleen vähän, että sain vyötäröosan menemään nätisti kohdalleen. Nuppineulat on koville jätkille, harsiminen nössöille! :D
Ja täytyy sanoa, että tää on varmaan eka vaatekappale ikinäkoskaan jonka oon saanut ommeltua ekalla yrityksellä ihan nappiin! Okei, helmastahan tuli liian pitkä mutta sekin oli suunniteltu juttu, mieluummin vähän turhan pitkä kuin turhan lyhyt, pois on aina helpompi leikata. Sen teinkin, ennen kuin ompelin reunaa. Mutta mikään sauma ei taistellut vastaan, laskokset onnistuivat tosi nätisti, eikä kaksoisneulakaan tapellut yhtään kun siistin alareunaa! Tykkäsin tekoprosessista (tämä tapahtui illalla, sori naapurit!) ja tykkään valmiista hameesta :))
Joo. Voisko joku kaveri vaikka saada lapsen, että voisin ommella näitä asiallisia vaatteita sille... :D Ja neuloo ja virkata kans. Tällä hetkellä siis virkkailen virtahepoa itelleni. Hihii. :D Terveisin, Repsu 20v :D

4 kommenttia:

  1. ihan _tajuttoman_ söpö pupu-kuosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep! ainakin kuopion eurokankaasta oli jo aika lopussa tää, en kyllä yhtään ihmettele! :D

      Poista
  2. Uu! Mieletön kangas, just eilen kävin Eurokankaassa neppariostoksilla ja en olevinaan "jaksanut" katsella kankaita. Olisi pitänyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, tää on aivan ihana! onneks tätä oli vielä jälellä kun ite kävin:D

      Poista

Kiitos kommentista, ne piristää aina :)
Sanavahvistus käytössä, kun en jaksanut roskaposteja...