keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Hillityt raitasukat

Viimeiset lahjasukat tällä erää! Melkein tuli kiire ennen joulua, kun ukille mietin mitäs tekisin joululahjaksi. Melkein ei kuitenkaan lasketa, nämäkin sukat valmistuivat ihan ajallaan vaikka neulomisen aloitin 21. päivä ja isovanhemmat tulivat meille aatonaattona...:D
Kotikotona oli jotain 7 veljestä tweed-lankaa, väri on ihan ookoo mutta minkä takia siihen pitää lisätä sellaisia nyppyjä, jotka irtoavat neuloessa, ja jos eivät irtoa niin valmis neulepinta näyttää siltä, että sukkia olisi käytetty jokseenkin kauan... En vaan ihan aina ymmärrä näitä jännempiä lankoja. Sukat olisivat valmistuneet huomattavasti tätäkin nopeammin, jos ne nypyt eivät olisi ärsyttäneet :D Lisäksi käytin jotain toista kotoa löytynyttä sukkalankaa, ei ollut seiskaveikkaa mutta vastaavaa. Puikkoina 3,5 kun en paksumpia muistanut ottaa mukaan vaikka niin meinasin.
Lähdin tekemään näihin sukkiin kuviota samalla idealla kuin toiselle isoisälle menneisiin sukkiin. Tällä kertaa vaan nostelin raitavärien silmukoita. Aika kivat tuli näinkin. Kärjestä aloitettu nämäkin sukat.
Jestas noita nyppyjä :D Muuten tosi kivat mutta äh ne nypyt. Sukat ovat symmetriset, nää kuvat on vaan napattu oikein pikapikaa partsilla niin en ehtinyttajunnut asetella niitä kunnolla jalkaan, ja omien jalkojen kuvaus on vaikeeta. Onneks nyt taas oon Kuopiossa, täällä on mun vakkariapu Linnea :)
Joskaan ei olla kauaa täällä, alle kuukauden päästä alkaa harjoittelu! Lahti kutsuu mua o.o Jos siis saan kurssit täällä hoidettua. Sit kait sitä valmistuu varmaseutiksi. Kamalaa miten aika rientää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, ne piristää aina :)
Sanavahvistus käytössä, kun en jaksanut roskaposteja...