Oikein hirmu isot onnittelut kaikille uusille ylioppilaille, ammattiin valmistuneille ja ennen kaikkea mun kurssikavereille joista tuli ihan oikeita farmaseutteja! <3
Tänäkin vuonna oli muutamat valmistujaisjuhlat. Ja yhdet taitavat itseasiassa vielä olla tulossa (ja sitten jos omaa valmistumistani juhlin, ehkä saatan kakun leipoa). Nämä kortit askartelin ja vein eilen, hirmu simppelit muuten, mutta hattujen piirtäminen ei halunnut tällä kertaa olla helppoa :D Kyllä ne sitten loppujen lopuksi hatuksi tunnistaa. Leikkasin avattavan korttipohjan kahtia, tumma taustapaperi on Marimekon mainoksesta. Vähän tekstiä dymolla ja riittävän söpöt kortit oli siinä :D
Koska kummatkin päivänsankarit suorittivat kaksoistutkinnon, heillä oli hatussaan violetti reunanauha. Toinen heistä sanoi, että taisi olla ensimmäinen kortti, jossa tämä oli otettu huomioon :D En varmaan itsekään olisi tajunnut asiaa, ellei kyseinen kaveri olisi kerran selittänyt, miten samalta se liila kuitenkin näyttää kuin mustareunaiset ylioppilaslakit. Eikä sitä värieroa varmasti olisi sisätiloissa tajunnutkaan, mutta eilen oli niin hieno ilma että oltiin aika paljon ulkona kahvittelemassa ja siinä kyllä violetti oikein loisti :D Hesarissa juttua eri valmistumishatuista.
Nyt ois sitten viimeinen lomapäivä. Tosi nopeesti kyllä on mennyt tämä aika ihan vaan ollessa ja säätäessä kaikenlaista :D Paljon oon onneksi ehtinyt nähdä kavereita, parasta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista, ne piristää aina :)
Sanavahvistus käytössä, kun en jaksanut roskaposteja...