sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Siksaklapaset

Tää rupeaa olemaan melkein jo perinne. Viime vuonna en neulonut siskolle joululahjalapasia, mutta kolme joulua putkeen tuli neulottua :D Olin syksymmällä kotona käymässä, ja sain liian nopeasti neulottua matkaneuleeni loppuun. Onneksi äitiltä löytyi pari kerää seiskaveikkaa, ja kysyin siskolta, jos hän tarvitsisi vaikka sukkia. Ei, mutta lapasia kuulema. Mulla on tätä samaa lankaa itseasiassa vielä toinenkin kerä (eikä näihinkään kulunut läheskään kaikki!), mitähän siitä keksis :D Mietin että olisko kohta taas virtahevon vuoro...
Eka viritelmä meni purkuun, kun dominoneulepalaset eivät toimineet ihan niin kuin halusin.Koska on kuitenkin tosi tylsää neuloa ihan vaan suoraa, niin päätin lisäysten ja kavennusten avulla tehdä vähän siksak-kuviota näihin. Mietin, että pitäisköhän kirjoitella ihan oikeaa ohjetta lapasiin, näistä tuli kuitenkin aika kivat eivätkä ole mitenkään vaikeat tehdä. Ja koska raitalangat on kivoja joo mutta niistä olis kivempi neuloa jotain muutakin kuin ihan perus sukkaa :D Ravelryssä on jotain mun muistiinpanoja.
Nää on neulottu ihan tasan samalla lailla molemmat, mutta lopuksi kastelin ja annoin kuivua siten, että erottuu selkeästi oikean ja vasemman käden lapanen. Varsi olisi saanut olla vielä vähän pidempikin, mutta kyllä tämäkin välttää.
Tein peukkulevennyksen yksinkertaisesti jättämällä kavennukset hetkeksi pois. Leveyttä tulee ihan itsestään lisää :D Vastaavasti kärkikavennuksen kohdalla en enää tehnyt levennyksiä, jolloin silmukat vaan loppuivat automaattisesti. Puikkoina oli 3 mm puupyöröt.
Tyhmää, mua ei huvittaisi nyt kyllä yhtään opiskella huomiseen tenttiin, haluisin vaan kattoa jotain turhaa telkkarista ja neuloa... Mutta pakko kai se on vähän taas panostaa. Eilinen meni pelireissussa (kaks voittoa hyvä me!) ja tää aamu kavereiden kanssa brunsseillessa :) Edelleen kunnon ruokakooma :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, ne piristää aina :)
Sanavahvistus käytössä, kun en jaksanut roskaposteja...