tiistai 20. joulukuuta 2016

Pikkujaloille

Sain kuulla, että kaveri odottaa vauvaa. Päätin neuloa bebelle sukat. Mulla oli vajaa kerä Schahenmayr Merino Extrafine 120 -lankaa, joka jäi yli bolerosta, ja päätin että se saa riittää. Neuloin niin pitkälle kuin lankaa riitti, ja loppuun neuloin muutaman kerroksen Novita Goldilla jolla myös päättelin sukat. Aika kiva glitterireuna :)
Mulla ei ole mitään tietoa, minkäkokoiset jalat on vastasyntyneellä, että tuliko näistä miten sopivat, mutta toivottavasti ovat vaikka vähän isot, koska kyllähän ne lapset kasvavat.
Nää sukat mätsäävät tulevan äidin peuralapasiin, samaa kultaista :D Sillä uskalsin kultaa näihin laittaa, kuvittelisin äidin ainakin tykkäävän tästä yksityiskohdasta. Muuten sukat ovat tosi pehmoiset, mutta kultalanka on tietysti aika karheaa. Mutta varmasti voi käyttää tyyliin sukkahousujen päällä?
Neuloin sukat Junasukkien idealla, aloitin kärjestä ja varsi jäi tosiaan vähän lyhyemmäksi langan loppumisen takia. Sain kuitenkin käytettyä taas pienen jämäkerän johonkin oikeesti järkevään, hyvä minä! :) Puikkoina oli 3 mm pyöröt, ja neuloin yhtä aikaa kerän kummastakin päästä, jotta sain langan riittämään mahdollisimman tarkkaan, jäi ainakin 30 cm pätkä jäljelle. Vähän sovellellen tein näihin tiimalasikantapään. En ole ihan satavarma, miten se oikeasti pitäisi tehdä, mutta näyttää ihan riittävän hyvältä :D
Oon jo aika lomafiiliksissä, mutta vielä olis yks gradupalaveri ennen joulua... Tosin en oo tässä pariin viikkoon tehnyt muuta kuin chillaillut, että ehkä siitä selviää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, ne piristää aina :)
Sanavahvistus käytössä, kun en jaksanut roskaposteja...