Tein Villit vanttuut ja vallattomat villasukat -kirjasta ihan ensimmäiseksi kisusukat (okei, eka kokeilu oli kisulapaset mutta niihin mulla ei ollutkaan sopivaa lankaa vaan koko olisi ollut suunnilleen lapio), sit vasta Jeesuslapaset. Näihin otin oikeastaan vaan kuvion Kissimirreistä, muuta sit soveltelin omiani.
Vaaleanpunainen ja valkoinen eivät olisi varmaan ihan riittäneet järkevän kokoisiin sukkiin, joten otin heti alussa mukaan myös yksisarvisen oksennus -kirjavaa. Vaaleanpunainen on Nallea, kirjava Nalle taikaa ja valkoinen luultavasti myös Nallea, mutta sillä on mahdollisuus olla myös Woolia tai jotain, en ole ihan varma sen kestävyydestä niin siksikin halusin muuta lankaa jalkaterään. Puikkoina mielestäni käytin 3,5 mm, vähän isompia kuin yleensä kirjoneuleessa Nallella, mutta Ravelryyn olen kuitenkin merkannut 3 mm. Ei voi enää tosiaankaan muistaa, nää on olleet valmiina jo kauan :D
Näiden kissojen ilme on vaan niin veikeä! Aika tiiviisti sai kaaviota tuijottaa, aika paljon jouduin myös purkamaan, kun en jaksanut keskittyä samalla kun katsoin Big bang theorya maratoonina (sieltä myös otsikon laulu), mutta lopputulos on kyllä huippu! Tykkään! Ja toi kirjava lanka vaan lisää tätä överisöpöyttä. Kantapään tein ristiin vahvistettuna ihan perinteisellä tavalla.
Koska en ole itse oikein kissaihmisiä, tähtäsin koon Linnean jalkoihin sopivaksi. Aika hyvin osuin! :) Kuvien laatu on taas mitä sattuu koska oli pimeä kun halusin antaa nää käyttöön, eikä oo jaksanut panostaa uusiin kuviin. :D
Oli tuolla kirjassa myös koirakuvioisia, ehkä jotkut niistä sitten itselle jossain vaiheessa. Mun oli tarkoitus tehdä meduusasukat mutta en sit kuitenkaan osannut valkata sopivan paksuista lankaa, kun mun jalka on kuitenkin paljon isompi kuin ohjeiden 38, ja liian monimutkainen kuvio että rupeaa kikkailemaan. Nyt mulla on sukantekele niistä sitten kesken, mutta en oo ihan varma että miten saisin langat riittämään mahdollisimman tarkkaan, teen siis pikkusukkia tässä samalla kun mietin :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista, ne piristää aina :)
Sanavahvistus käytössä, kun en jaksanut roskaposteja...