lauantai 3. marraskuuta 2012

Kalajoen hiekat

---ÄITI, jos luet tätä, niin lopeta heti!---

Mun piti tehä itelleni ihanat, pitkävartiset villasukat. Sain mummolta pari kerää valkoista Nallea, ja päätin, että nyt selätän mun alituisen pelkoni ohjeita kohtaan, ja pistin hakuun villasukkaohjeen Nalle-langalle. Löysin sieltä ohjeen tosi monissa blogeissa näkyneisiin Kalajoki-villasukkiin (projekti Ravelryssä). Oon katellu, kuinka nättejä ne aina on. Nyt katselin ohjetta, ja totesin, että varmaan kykenisinkin neulomaan sukat. Innosta pinkeenä alotin, ja kun vartta oli jonkun matkaa, totesin, ettei sukat koskaan tule mahtumaan mun jalkaan. Joten näistä tuli sitten äitille joululahja. Koska eihän sitä pikku varren pätkää voi purkaa, kun se on tosi nätti :D Lisäksi ajattelin, että voisin oikeesti neuloa jotain ihan kokonaan ohjeen mukaan, ilman että sooloilen mitään kuten yleensä. Ohjeessa oli sen verran mulle uusia juttuja, että en uskaltanut lähteä soveltamaan. Vaan nyt mun keskeneräisissä sukissa on sovelletut ranskalaiset kantapäät ja toispuoleiset nauhakavennukset ;)
Ranskalainen kantapää. Aina ennen oon neulonut semmosen perusperuskantapään, minkä äiti on mulle neuvonut. Nyt neuloin sukat ihan ohjeen mukaan, ja ilmeisesti tuli ihan sopivat kantapäät, ja sopivat sukat muutenkin. Sovituskuvat on siis äitin jalassa, käskin sen pistämään simmut kiinni ja sitten survoin sukat jalkaan :D Nyt se tietää saavansa villasukat jouluahjaksi, mutta sillä ei oo aavistustakaan, miten hienot nää on! Toivottavasti nää kantapäät kestää käyttöä, kun yleensä mun kantapäissä on patentti(?)neulosta. Nalle toisaalta on mun ymmärtääkseni melkosen kestävää lankaa, ainakaan omia Nallevillasukkiani en oo saanu kulutettua puhki tässä parin vuoden käytön aikana.
Toi jokikuvio on tosi nätti! En vaan ekalla mallikerralla lukenut ohjetta ihan niin paljon kuin olisi pitänyt, mutta tiedän, ettei kukaan mun pikku mokia huomaa! Hyvä jos itekkään tiedän, missä oon mokannut :D Oon silti tosi ylpee itestäni kun seltivin sukat loppuun asti, vaikka niissä oli kaaviota ja kaikkea muuta hurjaa!
Kärjessä on toispuoleinen nauhakavennus. Ekaa sukkaa kun tein, luin vaan ekan kerroksen ohjeen, ja puolessavälissä kavennuksia rupesin miettimään, miks se on TOISPUOLEINEN. Joo, ekalla kerroksella kavennetaan molemmissa reunoissa, tokalla kerroksella kavennuksia on vaan toisella laidalla. Hups :D Toispuoleinen nauhakavennus sukassa oli myös ihan uusi juttu mulle. Onneksi ohjeessa oli selitetty riittävän selkeesti kaikki, mitä piti tehdä kantapäässä ja kärjessä, niin sukista tuli hienot! En kuitenkaan enää haluu neuloa mitään ohjeesta, niistä tulee aina väärän kokoisia. Ekaks siis neuloin nää sukat, tuli pienet. Sitten neuloin pilvipipon ohjeen mukaan, ja siitäkin tuli pieni. Tää oma säätäminen on kyllä se mun juttu :D
Tosi mälsää, kun ulkona ei oo enää lunta. Mulla oli silti ihan joulufiilis äsken, kun rämpytin kitaralla joululauluja :D Päivällä tein myös joululahjoja, niistä lisää kunhan ehdin kuvailla päivänvalossa ;D (tolleen ku sanon ni blogi pysyy hiljasena toooosi kauan, koska EI OLE PÄIVÄNVALOA)

4 kommenttia:

  1. Todella kauniit sukat. Itse en ole vielä saanut edes niitä ala-asteen villasukkia valmiiksi joten tälle talvelle on tavoitteena vain ne ihan perinteiset sukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! kovasti vaan sitkeyttä, niin kyllä ne sitten onnistuu! :)

      Poista
  2. Ooo noi on nii upeet, kadehdin!! Ehkä mäkii joskus väsään tommoset ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D itekki oon ihan tyytyväinen, jos ne ois vaa isommat ni ne mahtuis omaanki jalkaan.... :D Eikä ollu liian vaikeet, kyl pystyis vaikka kemian luennoilla neulomaan! ;)

      Poista

Kiitos kommentista, ne piristää aina :)
Sanavahvistus käytössä, kun en jaksanut roskaposteja...