torstai 14. elokuuta 2014

Sinä senkin rasvakala!

Taas on yliopistoelämä alkanut. Jälleen kerran (oikeesti, kolmas vuosi jo lähtee käyntiin, mitä ihmettä!) saatiin ylioppilaskunnan puolesta kalenterit, jotka on tällä kertaa ihan melko nätti. Mutta koska kalenteri todennäköisesti roikkuu mukana joka päivä, ei kansi kuitenkaan kestäisi ehjänä eikä nättinä. Samalla vaivalla kun kalenterin kontaktoi, voi siihen iskeä jonkun kivemman päällisen. Tälläkin kertaa luotin vanhoihin muumiseinäkalentereihin.
Alkutilanne, harvoja hetkiä kun tajuan ottaa sen ennen-kuvan! :D Hirmu arpominen, mikä kuva kalenteriin, päädyin sitten hurjasti laittamaan Louskan etukanteen!
Sit ostoksia, kävin vielä toistamiseen Helsingissä kesän aikana. Nyt tuo ihanaihana lompakko on minun! :) Tarkoitus ei kuitenkaan ole käyttää sitä päivittäin, koska se on lompakoksi mun mielestä ihan liian iso, mutta kun lähtee jonnekin, mihin tarvitsee mukaan pelkästään tyyliin puhelimen, avaimet ja lompakon, ne kaikki voi yhdistää tänne. Kätevää! Tarkoitus olisi vielä viritellä vetoketjuhattivattiin semmoinen lenksu, jotta voin roikottaa tätä ranteessa.
Otin tuon edellisen kuvan, ja rupesin miettimään että mulla on itseasiassa aika tosi paljon muumitavaraa :D Kirjahyllystä löytyykin vaikka mitä muumiasioita, tietysti kasa kirjoja, sekä englanniksi että suomeksi. Mulla on myös viisi ensimmäistä sarjakuvakokoelmaa, se kutonen pitäis ostaa :D Muutaman peltipurkin olen sijoittanut kirjahyllyyn, punaisessa on virkkuukoukkuja, pyöröpuikkoja, silmukkamerkkejä ynnä muuta, uuteen siniseen keräsin kaikki kynsilakkani :D Ylempänä hyllyllä on vielä yksi muumipurkki, suoraan ysäriltä, jota en edes tajunnut rajata kuvaan :D Kansion äiti pelasti kirpputorilta ota tästä ilmaiseksi -korista.
Koululaukussani on yliopistolta saatu pinssi. Mulla on muitakin muumipinssejä, mutta en tosiaankaan ruvennut kaivelemaan niitä enää esille kun tuntui että kuvamatskua on muutenkin liikaa :D Niiskuneitisakset kulkevat useimmiten mukana penaalissani, tai vaihtoehtoisesti kangaskassissa missä neuleetkin.
Melkein aina ranteessani on Nomination-koru. Sieltä löytyvät sekä Pikku Myy että pari hattivattia. Vähän aikaa sitten tein mulle Haisulista ja Möröstä korvikset. Tiuhti ja Viuhti taas ovat roikkuneet mp3-soittimessani mukana jo pienen ikuisuuden.
Muumipyyhkeitä mulla on monta! Pari pienempää, pari kuvassa olevan Myyn kokoista ja kylpypyyhkeitäkin on. Kaikki ne eivät tosin ole Kuopiossa, sama juttu lakanoiden kanssa. Nyt mulla sattuu olemaan vain tyynyliina, mutta ihan lakanasettejäkin kaapista löytyy :D Myy-yöpaitaa (ja samanlaista Mymmeliä) käytän kyllä tosi harvoin, vaikka se on tosi kiva, koska mä vaan olen sellainen viluitikka että en tarkene lyhythihaisessa...
Seiniltäkin löytyy jos jonkinmoista muumia. Vessan seinällä meillä on nämä ylimmät taulut, oikeanpuoleinen on yllättäen vanhasta muumikalenterista :D Tietenkin mulla on myös ajantasainen muumikalenteri, ja omaan huoneeseeni askartelin sillon edellisen muuton yhteydessä pari taulia, joissa on muumikuvia seassa. Myös jääkaapin ovessa meillä on pari muumikorttia.
Keittiöstä löytyy paljon astioita. Muumimukeja, tietysti. Uusin hankintani on Toven juhlamuki, se on niin ihana! :) Pari muumilasia on myös.
Maailman siisteimmistä keittiölaatikoista löytyy pari muumilusikkaa, yksi mulla vielä olisi mutta se on piilossa sokeripurkissa :D Teepallon ostin, kun tarvitsin, ja taisi olla edullisempaa ostaa Mamma kuin sellainen tylsä tavallinen! Pipareita voin myös tehdä muumien muotoisena, taitaa olla koko perhe koolla. Lisäksi löytyy tarjotin, semmoinen söpö pieni!
Mulla on tosiaan paljon enemmän mukeja kuin kulhoja, mutta nää on silti parhaita muro/jogurttikulhoja! Tai voi niihin laittaa tarjolle asioita, tässä tapauksessa suolapähkinöitä. Lasinaluset ovat melko uusia, ja niin kivoja! Keittiöstä löysin vielä yhden muumipurkin, huonosti näkyy mutta Muumipeikko siinä vihreässä on. Ylppärilahjaksi saamassani kattilassa on hyvä keittää riisipuuroa piirakoita varten, ja kaikkea muutakin oikeastaan.
Loppuun vielä lapaset, jotka neuloin fuksisyksynä. Silleen on ihan kiva kun tulee talvi, pääsen taas käyttämään näitä! :D
Olihan siinä kaikenmoista, enkä edes kuvannut kämppisten Nuuskamuikkus-pehmolelua tai muovifiguureita... Mutta miksi ostaa tylsää ja tavallista, kun voi ostaa yhtä laadukkaan tuotteen jossa on muumikuvio! :D Kai muuten ootte huomannu, että Muumilaakson tarinoita tulee taas alusta, alkoi joku pari viikkoa sitten, Areenasta löytyy! Näitä me katotaan kämppisten kanssa iltaisin :) Loppuun vielä Pikku Myyn elämänohje: "Pure sitä, joka kiusaa sinua!"

2 kommenttia:

  1. Haha ihan huippu postaus, heti otsikosta lähtien! :D Sulla on kyllä melkoisen kattava muumikokoelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D joo, näitä on kertyny! tajusin vielä että tästä puuttui vaatekaappimöröt, mulla on pari mörkökuvaa jotka on ollu vaatekaapin ovessa, mutta en oo saanu niitä muuton jäljiltä paikoilleen..

      Poista

Kiitos kommentista, ne piristää aina :)
Sanavahvistus käytössä, kun en jaksanut roskaposteja...