Taas tuli tehtyä sukat. Linnea teki luennolla ihania valkoisia palmikkosukkia, ja yks kaveri ihasteli niitä. Ja koska neulottavaa aina tarvitsee, niin lupasin neuloa hänellekin sukat. Esittelin Ravelry-jonoani, ja näihin tuli syvä ihastuminen. joten neuloin siis Novitan sukkalehden ohjeen mukaan nätit pitsisukat. Linnean jalat ovat myös erittäin kuvaukselliset, näissäkin sukissa sisällä ;) Ja sukathan siis ovat samanlaiset kärjistään ja kaikkialta, mutta jalkojen asento on ehkä hassu :D
Tai ainakin melkein, kantapään tein pikkusen eri tavalla kuin ohjeessa :D Noissa Linnean sukissa oli ristiin vahvistettu kantapää, tein sen näihin sukkiin myös. Yritin ottaa omista kantapäistäni kuvaa, muttakun nää kuvat on otettu aamulla ja aamulla ei enää paista aurinko, niin ei saanut mittään selvää, eli klik tuolta ylhäältä linkki Lintsun blogiin katsomaan millainen kantapää! :D Myös kärki on hiukan erilainen, tein kuviota ihan loppuun saakka, tykkään itse enemmän siitä tyylistä.
Sukat ovat kovasti samanlaiset, koska neuloin ne yhdellä pyöröpuikolla yhtä aikaa. Jotain pikku häikkää onnistuin säätämään mutta kummassakin sukassa on samat virheet niin se ei haittaa! Ja jos kämppikset eivät hoksanneet, mitä mokasin, niin ei sukkien saajakaan sitä huomaa :)
Nämä ovat vähän kapeat malliltaan. Tai tuo yläreuna vähän kiristää... Siksipä neulon toisia valkoisia söpöjä sukkia, jos ne ovat vähän sopivammat :D (ja koska valkoista jäi yli vielä toisten sukkien verran, kun oli kaksi kerää seiskaveikkaa käytössä)
Vaihdoin muuten tätä taustaa, edellinen rupesi tympimään :D Uutta banneriakin pitäisi kehitellä jossain välissä.. Ja sitä lopputyötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista, ne piristää aina :)
Sanavahvistus käytössä, kun en jaksanut roskaposteja...