perjantai 9. tammikuuta 2015

Black is the new black

Kyselin siskolta, mitä sille kannattaa neuloa joululahjaksi, mitä tulee käytettyä. Vastaukseksi sain pitkän kaulahuivin ja siihen sopivat lapaset, mustana. Kaulahuiviin mulla ei ollut lankoja tietenkään valmiina, mutta tumppujen verran oli mustaa. Nyt oon melko hyvin saanut kulutettua mustia seiskaveikkoja ja Nallen jämiä :D Näissä on suurimmaksi osaksi Nallea, mutta kämmenosassa on myös paksumpaa seiskaveikkaa, jotta olisivat lämpimämmät.
Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että ihan liian ohuiksi jäivät, joten neuloin sisälle toisen kerroksen. Ensin ajattelin poimia varren sisäpuolelta silmukoita ja neuloa siitä suoraan, mutta se ei ihan toiminut joten tein erillisen sisähanskan, jonka ompelin kiinni ulkokuoreen. Nyt on siis kaksinkertaiset lapaset, luulis pärjäävän!
Musta on aivan kamala väri. Ainakin neuloa, ja kuvata :D Oon neulonut näitä samalla kun ollaan katottu leffoja, ärsyttävää kun joku silmukka putoaa ja sit sitä metsästetään kauan kun ei sitä mustasta erota :D
Tein näihin kuvioksi samaa kuin Linnean sukissa. Näytti meinaan kivalta, ja ajattelin tämän toimivan myös kaulahuivissa kaksipuolisena. Kuvio neulotaan niin, että nostaa ensin 3 silmukkaa oikealle puikolle, vetää sen oikeanpuoleisimman silmukan kahden muun silmukan yli, sitten 1 oikein, langankierto, 1 oikein. Ja pari nurjaa väliin, ja samoin muutama kerros 3oikein 2 nurin.
Tässä näkyy vielä tuota rakennetta. Sisäpuolen lapanen on ihan vaan sileää, eikä siinä ole peukkua.
Tässäpä mun joululahjat oli! Palataan (toivottavasti) piakkoin muiden aiheiden kanssa, mulla olis itseasiassa tuolla kasa neuleita taas valmiina :D

4 kommenttia:

  1. Aivan upeat lapaset. Itselläni eivät pysy muut puikot kädessä kuin syömäpuikot :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! ite oon yrittäny joskus opetella syömään niillä mutta en vaan osaa.. :D

      Poista
  2. Kivan näköiset lapaset. Musta väri on kyllä todella käytännöllinen ja itsekin pitäisi kokeilla tehdä kaksinkertaiset lapaset, jotta tarkenee sitten kunnon pakkasillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Käytännöllinen mutta ei telkkarineulonnassa.. Ite oon tähän mennessä pärjännyt kaksilla päällekkäisillä lapasilla, mutta on noi silti näppärät :)

      Poista

Kiitos kommentista, ne piristää aina :)
Sanavahvistus käytössä, kun en jaksanut roskaposteja...