lauantai 5. huhtikuuta 2014

Sydämen asialla

Nää on näitä projekteja, joissa menee pieni ikuisuus. Ei siksi, että neulominen olisi erityisen haasteellista, mutta jotenkin vain sain aikaa tuhrattua tämän huivin kanssa ihan mahdottoman kauan :D Aloitin tän neulomisen kesällä reissussa, koska huivi on kätevä matkaneule: ei vie liikaa tilaa, mutta kuitenkin tekemistä riittää. Mallikaan ei ollut kovin monimutkainen, siinä oli vain sydänkerroksia ja köynnöskerroksia, ohje Ravelryssä täällä. Omaan projektiini olen kirjannut aloituspäiväksi 12.6. Sain tämän pingotettua joululomalla käydessäni Kuopiossa. Nyt sain sen kuvattua ja toimitettua mummulle, jolle jo alun perin ajattelin antaa tämän huivin. Nopeeta toimintaa.
Lankana käytin tässä Regia Lacea, samaa josta olen aiemmin tehnyt huivin ihan mulle itelleni. Samoja 4,5 puikkojakin käytin. En sitten tiiä, mistä lie johtunut, huivin muodosta, vai käsialan löystymisestä, vai mistä ihmeestä, mutta tästä huivista tuli ihan jätti-iso verrattuna edelliseen :D Koko kerän sain käytettyä, ihan pikku pätkä taisi jäädä jäljelle.
Langan melkein-kesken-loppumisen vuoksi tein reunat useampaan kertaan. Ekalla kerralla lanka loppui tyyliin puolessavälissä, mutta muutamien kokeilujen jälkeen sain sen riittämään lähes loppuun saakka. Niin mikä joustava päättely, en tunne semmosia :D Pingotus oli ehkä senkin takia hiukan hankalaa, mutta sain sen kuitenkin suunnilleen onnistumaan, ja se teki vaihteeksi ihmeitä! Miten voi semmoisesta ruttelokasasta tulla ihan käyttökelpoinen huivi, ei pysty ymmärtää. Vaan niinhän se aina menee.
Puoliympyrähuivissa on hauska, kun lisäykset tulevat aina samalla kertaa niin, että silmukkamäärä suunnilleen tuplaantui. Siksi raidat ovat noin erilevyiset, eivätkä leviä silleen tasaisesti. Toisaalta se oli kamalaa, kun eka on järkevä silmukkamäärä ja yhtäkkiä bazaaam niitä silmukoita on ihan jäätävästi...
Tässä kuvassa värit ovat ehkä eniten oikeat, ainakin tossa mikä on tuon telineen päällä tasona. Nää pari kuvaa on muuten otettu meidän uudelta partsilta, siksi ne ovat hämärämpiä kuin muut :D Mutta pointti, tuollaista harmaanruskeapunertavasävyistä lankaa käytin.
Nää ei ihan näytä mun mielestä sydämiltä, nää sydämet, mutta kai ne sydämiksi tunnistaa..? Ainakin on jotain pientä piiperrystä mikä näyttää hyvältä jossei muuta :D
Kohtapa se olisi aika mennä tekemään ässätaikinaa mummun kanssa :D Tätä syömisen määrää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, ne piristää aina :)
Sanavahvistus käytössä, kun en jaksanut roskaposteja...