Olin pari viikkoa sitten viikonloppureissulla mummolassa. Muutaman tunnin junamatkaa kun ei istuta tekemättä mitään, niin piti kaapata kasa lankoja mukaan viihdykkeeksi. Kysyin siskoltani, tarvitsisiko hän sukkia jos neulon. Ei kuulema, no haittaaks se mua? Ei, joten systeri sai sukat vielä saman viikonlopun aikana kun hänkin oli mummolassa :D
Mulla on vähän projekti, että kuluttaisin lankavarastoani. Näihin sukkiin otin mukaan Nalle-kerien loppuja, pinkkisävyisestä kukkakedosta olen tehnyt joskus itselleni sukat ja lapaset. Siitä riitti myös toisiin kuplalapasiin. Toisissa kuplasissa olikin sitten tuota vähän ehkä liilaan taittuvaa vaaleanpunaista, jonka myös otin mukaan jotta saisin sen pois kuleksimasta. Ja sainkin kummatkin vaaleanpunasävyiset loppumaan melkein kokonaan! :) Pinkki Nalle taas ei ollut lähelläkään loppua, eikä valkoinen, mutta toiset eivät ehkä olisi ihan riittäneet yksinään. Oli muuten hyvä, kun junassa näitä neuloin. Mietiskelin, että mitenköhän noi värijuoksut menivätkään, ja katseeni harhaili toiselle puolelle käytävää. Sit vaan tajusin, että siellä istuvalla naisella oli juurikin samasta kirjavasta langasta neulotut villasukat... :D
En varmaan ikinä oo tehnyt näin symmetrisiä mitään pätkävärjätystä langasta!! Mulla oli systeemi, neljä kerrosta aina joka väriä (paitsi yksiväristä vaaleanpunaista vaan kolme), kun neuloin teräosaa. Varsiin halusin sitten kuluttaa mahdollisimman paljon kirjavaa lankaa, ja ihan vikat jämät yksvärisestä vaaleenpunaisesta, joten ne on sit tietysti erilaiset. Mutta silti aika symmetriset! Ite tykkään kyllä ihan näitten värityksistä, ja oli se siskokin ihan tyytyväinen loppujen lopuks :D
Kuvat on vähän mitä on, kuvausassistentin halukkuudesta sekä valaistuksesta johtuen :D Kantapään tein samalla tutulla hyväksihavaitulla ohjeella kun ihan aina ennenkin kärjestä neuloessani. Puikot olivat myös samat kuin mitkä aina kun Nallella teen, 3,5.
Mutta niin. Mun "neulo mahollisimman paljon, että saat tilaa lankavarastoon" -juttu ei toimi :D Joo, neulon kyllä, muttakun eka äiti antoi mulle kaksi kerää joulusävyistä Nalle Luontopolkua. Sit mummo antoi mulle tuon ihan superihanan kirjavan Luontopolku-langan. Ja vielä pääsiäisenä mua odotti kotikotona paketti kummilta, siellä oli noi aivan jäätävän suloiset Taika-langat. Että sukkia saattaa tulla vielä jatkossakin (tai siis tulee, sain räpsittyä yksistä just taas kuvia, ja toiset ovat puikoilla..). Mutta siis ei haittaa, jos lankavaraston määrä pysyy vakiona tai vähän kasvaakin, kun sinne tulee tämmösiä kivoja :D
Noista samiskeristä teen äitille pitkävartiset sukat, mutta muiden kohtalo on vielä auki. Keksin tässä aurinkoa ottaessani ja neuloessani, että voisin tehdä ehkämahollisesti virtahevon. Oon kattonu kun muut, mm. Mari, on tehneet omansa, ja miettiny, että minäki tahdon tommosen ylisöpön lemmikin! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista, ne piristää aina :)
Sanavahvistus käytössä, kun en jaksanut roskaposteja...