keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Laulujuhlasukat

Pukki muisti mua aivan ihanalla neulekirjalla, kyseessä on Sukupolvien silmukat. Toinen toistaan upeampia ja inspiroivampia malleja, suurin osa kirjoneuletta. Mulla vaan on pikku pulma, mulla on itelläni liikaa sukkia. Mummu onneksi kysäisi, voinko neuloa isotädille villasukat kun hänellä on pitkät polvisukat jalassa kesät talvet. Tottakai mä neuloin! Päätin tehdä jotain kivaa kirjan perusteella.
Päädyin malliin, joka on nimeltään Laulujuhlille Sortavalaan. Punavalkoisia kauniita kirjoneulesukkia oli 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa tyttöjen jalassa, kun he menivät Sortavalaan tutustumaan kalevalaiseen lauluperinteeseen. Tykkään tästä kirjasta siksikin, kun täällä kerrotaan sukkien ja lapasten takana olevia tarinoita, ainakin veikkauksia mitä olisi voinut tapahtua :)
Langaksi valikoitui ohjeen tosiohutta lankaa reilusti paksumpi 7 veljestä, ei tosin ihan punavalkoista mutta aika lähellä. Puikkoina oli 3,5 mm pyöröt. Alkuun loin 68 silmukkaa, resorin jälkeen lisäsin niin että oli 70 s, sit rupesin kaventelemaan niitä pois kun kuvioon sopi. Levein marjapalluraraita on tosin poikkeus, pakko oli kaventaa siellä keskellä jotta ei tullut ihan kummallinen muoto. En tehnyt kuvioita samassa järjestyksessä kuin ohjeessa, mutta käytin kaikkia sieltä löytyviä kaavioita. Ekstrana sotkin mukaan toisaalta kirjasta kaavion, joka on heti nilkan alapuolella, koska ajattelin harmaan loppuvan kesken jos se on koko ajan pääväri. Aika smoothisti sain mielestäni vaihdoksen tehtyä :D Joka kuvioväliin iskin raitaa, joka toisella kerralla 1 krs pinkki, 1 krs harmaa, 1 krs pinkki ja joka toisella 1 krs pinkki, 1 harmaa 1 pinkki jne ja 1 krs pinkki, terässä värit tietysti toisinpäin. Kuvasta tajuaa paremmin kuin mun höpötyksestä!
Kantapään tein ohjeen mukaan, silmukkamääriä soveltelin langan vyötteen ohjeen mukaan. Kyseessä oli ristiin vahvistettu kantapää, mutta kantalapun reunoilla neulottiin muutama silmukka ainaoikeaa. En ole koskaan ajatellut että noin voi tehdä mutta hyvä että kokeilin, tuli yllättävän kiva, tää täytyy muistaa jatkossakin kun teen sukkia varresta alkaen! :)
Koska symmetria, mun piti piirtää uudestaan muutama kaavio. Eka ajattelin että ei oo nii justiinsa, käännän kirjan vaan ympäri, mut sit tuli joku aivopieru että kuvio on samaan suuntaan jos sitä katsoo ylösalaisin. Myöhäisellä ajankohdalla saattoi olla vaikutusta asiaan. Joka tapauksessa piirsin kuitenkin kaaviot peilikuvana ja sain kaksi riittävän symmetristä sukkaa :D
Jos isotäti tykkää näistä puoliksikaan niin paljon kuin mä itse, niin hyvä :D Kun mun mielestä näistä tuli ihan mielettömän hienot. Onneksi koko on niin pieni ettei edes kuvausjalkaa ollut saatavilla (huomaa miten paljon parempia kuvia saa kun on se jalka sisällä), niin ei oo pelkoa että ottaisin nämä itselleni. Pakko saada toisetkin jotkut puikoille, pitää keksiä joku jolle tyrkkään sukat :D Tosin nyt rupesin taas tuhoamaan seiskaveikkajämiä, tulossa on Torstille pikkuveli. Joka ei ole millään tasolla pieni... :D

5 kommenttia:

  1. Tyylikkäät on ja kivasti sointuvat värit yhteen. :) Mielenkiintoisen oloinen kirja, saamme varmaan jatkossa nauttia muistakin sen antimista. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saajakin tykkäsi hirmuisesti, onnistuneet sukat siis :) Suosittelen ehdottomasti tutustumaan kirjaan, mulla on tän perusteella neulottu pipo josta juttua kun kerkiän, ja yhet sukat oon jo mielessäni neulonu, enää pitää lankaa ja puikot hankkia ja se itse neulominen. Että todellaki palataan tähän! :D

      Poista
  2. Oikein kivat sukat ja mukava, että pidät kirjasta.

    VastaaPoista
  3. Oikein kivat sukat ja mukava, että pidät kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kirja on tosiaan ihana, kuhan saan villapaidan valmiiksi ni sukkia taas puikoille! tai sit ehkä jo aiemminkin, koska matkaneule ;)

      Poista

Kiitos kommentista, ne piristää aina :)
Sanavahvistus käytössä, kun en jaksanut roskaposteja...