Virkkasin vessaan uuden maton. Ollaan pari vuotta kattellut semmoista Ikean 95 senttiä maksanutta valkoista rumaarumaa mattoa. Pari viikkoa sitten eksyin Kuopion torille niin, että siellä oli kuderekka. Sieltä ostin kaksi vyyhtiä kivan violettia kudetta, josta sitten tein maton.
Ensin ajattelin tehdä lumihiutaleohjeen mukaan maton, mutta se oli epäonnistunut kokeilu koska valitsemassani mallissa oli kovasti reikiä. Toinen yritys oli oma sovellus, ja se oli jokseenkin epätoivoinen, en vaan osannut lisätä sopivasti ja tuli epämääräinen :D
Kolmas kerta toden sanoi, ja sain maton aikaan. Asteri-matto oli ohjeena, hyvin toimi! Tämä meinasi tehdä kuppimaisen keskustan, mutta kastelin maton ja iskin pyyhkeen päälle parvekkeelle kuivumaan, niin johan tasoittui.
Maton koko on pieni, meidän vessaan sopiva. Kudettakaan ei olisi riittänyt paljoa isompaan, reunustakin jouduin soveltelemaan. Jätin tekemättä ohjeen kerrokset 12-23, sit kerros 24 toimi oikein nätisti mun silmukkamäärällä. Kuteen loppumisen takia virkkasin viimeiseksi vielä kerroksen kiinteitä silmukoita ohjeen vielä kivemman reunuksen sijaan.
Matto on oikein ihana kun meidän vessan lattia on jokseenkin kylmä, tää on mukavan paksu jalkojen alla :)
En malttanut odotella kämppiksiä kotiin, että olisin saanut kuteen vyyhdiltä jotenkin nätisti kerälle. Siispä ninjasin lepakkotuolin kanssa. Yllättävän hyvin toimi! Lepakkotuolissa oli myös ihan parasta virkata, kun aurinko paistoi niin lämpimästi! Ei haitannut virkata mattoa useampaan kertaan, kun kelit olivat aika mainiot.
Eilen oltiin parin joukkuekaverin kanssa kannustamassa Susijengi voittoon, oli ihan hyvä peli. Ja meidän paikat, eturivissä, kentän keskikohdilla, parhautta! Viikon päästä alkaa koriksen EM-kisat, toivottavasti Suomi pärjää! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista, ne piristää aina :)
Sanavahvistus käytössä, kun en jaksanut roskaposteja...