lauantai 1. elokuuta 2015

Kesäprojekti

Tai no, kevättähän se oli kun nämä sukat aloitin. Kesällä näitä oon kuitenkin enemmän tai vähemmän aktiivisesti neulonut, matkoilla ja Netflixiä katsellessa, ja tässä joitakin viikkoja sitten sain homman valmiiksi. Kyseesä oli siis jäätävän pitkät villasukat.
Äiti toi tuliaisiksi Tallinnasta liukuvärjättyä lankaa, jonka sitten omin. Ajattelin, että siitä vois tulla ihan kiva hihasysteemijuttu, mutta sit totesin että ei kun teen sukat. Niin pitkät kuin lankaa ikinä riittää (okei sitä jäi jäljelle vielä muutaman kerroksen verran mutta ajattelin että nää on ihan tarpeeksi pitkät :D ) Kerin langan ensin isoksi keräksi, mutta totesin että siitä on mahdotonta neuloa yhtään mitään koska kerä oli tosiaan tositosi iso. Arvioin raitojen perusteella langan puolivälin ja kerin sitten sitä toiseen suuntaan, jolloin sain kaksi melko samankokoista palloa. Niistä sitten neuloin yhtäaikaa kaksi sukkaa, ja koska toinen kerä oli keritty eri suuntaan niin väritkin ovat siis eripäin sukissa. Hihii!
Tein kuvioksi jo muutamaan kertaan hyväksi havaittua Elinan pitsiunelmaa. Mulla oli toinen kaavio ensin suunnitelmissa, mutta parin ekan kuviokerran jälkeen rupesi näyttämään tosi typerältä, niin vaihdoin tuttuun ja turvalliseen. Kannatti, tuli ihanat!
Pituutta näillä sukilla tosiaan riittää. Reilusti yli polven menivät :D Kätevät sitten talvella kun on kylmä ja tarvitsee jotain lämmintä jos meinaan käyttää vaikka mekkoa. Vähän pidemmät kun olisivat olleet niin tässä olis villasukkahousut :D (oikeestaan mä mietin, että sellaset olis tosi päheet. Katotaan jos vaikka tänä vuonna en tekiskään jämälankavillasukkajoulukalenterin mukaan sukkia vaan sukkahousut. Hmm.)
Tein sukkien taakse ja sivuille joustinta, ja osan oikeista silmukoista neuloin pienenpieninä palmikoina. Vähän jännitystä takaosaankin. Ja tietenkin ne menee eri suuntiin koska symmetria :D
Aloitin sukat varpaista, jotta saan niin pitkät kuin mahdollista. Pohkeisiin tein lisäyksiä kun siltä tuntui, ihan vaan langankiertoja niin on jotain yksityiskohtaa sitten sielläkin. Puikkoina oli 3 mm pyöröpuikot.
Yläreunaan neuloin jonkun matkaa joustinta. Viimeisen lehtikuvion kohdalla neuloin langankiertoja oikein ja nurin niin että sain jonkunlaisen joustinneuleentapaisen aikaiseksi. Mun mielestä aika sulava vaihdos.
Tein kuviota johonkin vähän alle polven kiltisti juurikin samalla silmukkamäärällä mitä alkuperäisessäkin kaaviossa oli. Sitten totesin, että voisin aivan hyvin lisätä siihen muutaman silmukan, jotta saan nää mahtumaan mun reisiin eikä kuvio näytä hassulta kun se on suhteessa paljon kapeampi kuin varpaissa. Mallikerran loputtua jatkoin samalla logiikalla vielä pari kertaa lisäyksiä, vaikka uusi lehtikuvio oli jo lähtenyt liikkeelle. Näin sain samalle kerrokselle yhteensä neljä langankiertoa, kun kavennuksia oli vain kaksi, jolloin kuvio leveni kivasti. Jotain kuitenkin mokasin kun nää eivät menneet ihan samassa tahdissa niin piti sitten ninjailla vähäsen mutta sit keksin että toisesta tosiaan puuttui vielä muutama silmukka ja asia korjautui helposti :D Purkaa en jaksanut koska sitä nyt ei kukaan huomaa tuolta.
Nyt vaan toivon että ei tulisi hirveästi vielä käyttöä näille sukille. En vaan käsitä sitä, että kesä olisi jo loppumaisillaan, viikon päästä oon toivon mukaan jo Kuopiossa. Eihän tää kesä oo edes ehtinyt alkaa... :D Toisaalta on ihana päästä taas näkemään kaikkia kavereita jotka on ollu kesän ajan liian kaukana! :))

2 kommenttia:

  1. Vaimo teki joskus kanssa itselleen sukat, jotka ylttyivät polvien yläpuolelle. Sitten hän suunnitteli kanssa sukkahousujen tekemistä. Minä siihen sitten vitsinä heitin, että teeppä mulle kanssa tuollaiset sukkahousut. Villasukilla kun on tapana valua saappaissa kantapään alle. Vaimo siihen sitten totesi, että sukkahousut on turhan suuritöiset saapassukiksi, kun en sellaisia kuitenkaan kehtaisi edes käyttää.

    Muutaman päivän päästä vaimo tuli kaupasta hieman pahaenteinen hymy huulillaan. Hän kaivoi kassista paketin villasukkahousuja. Totesi, että kaupan alelaatikossa oli erikois ison koon villasukkahousut, jotka varmaan sopivat minulle. Käski käytellä niitä nyt ensin, ja jos vielä sitten haluan itsetehdyt sukkahousut, niin sitten hän voi sellaiset tehdä minulle. Nyt on yksi talvi tullut testailtua, ja juuri ei tullut pitkiä kalsareita käytettyä, kun sukkahousut oli paremmat jalassa. Vaimokin oli kovasti ihmeissään, kun ei olisi uskonut minun edes kokeilevan niitä saati sitten tykästyvän niihin. Alottelee kuulemma kohta omien sukkahousujensa teon ja tekee sitten sen jälkeen minulle sellaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana tarina!! :) Koska kyllä se ärsyttää kun sukat valuvat kantapään alle makkaralle, kauheen epäkätevää. Villasukkahousuja siis kehiin, kun ei näistä ylipolvensukista tosiaan enää paljoa puutu että olis housut! :D ja siis ite neulotut villasukkahousut ovat varmasti niin paljon hienommat kuin kaupan tätien neulomat, vaikka nekin varmasti lämpöiset ovat!

      Poista

Kiitos kommentista, ne piristää aina :)
Sanavahvistus käytössä, kun en jaksanut roskaposteja...