tiistai 29. joulukuuta 2015

Saunaan ja salille

Tämän vuoden joululahjat. Melkein meinasi tulla ongelma, jollain pienellä kivalla halusin muistaa läheisiä. Kuitenkin jouluaatto tuli oikeestaan tosi yllättäen. Ehdin onneksi hengailla Kuopiossa pari päivää ilman mitään sovittua tekemistä, niin hoidin joululahja-asian. Kävin Luhta Outletissa, sieltä ostin nipun saunapeflettejä.
Poistin laput ja laitoin koko pinon pyykkikoneeseen. Lähdin tosiaan liikenteeseen sillä ajatuksella, että etsin jotain, mihin voin lätkiä kangasväreillä tekstiä tai jotain. Nimikoin sitten kaikille oman sauna-alusen. Mulla on jotakin hyvin vanhaa kangasväriä, ja vielä huomattavasti sitä vanhemmat kumileimasimet. Näillä oon ennenkin kirjoitellut kaikenlaista.
Sisko ei ole ihan niin innostunut saunomisesta, joten sille piti keksiä jotain muuta. Huomatkaa muuten taustalla lunta!!
Hänelle nimikoin soijapyyhkeen. Eli sen pyyhkeen, mihin pyyhitään hiki, kun urheilee :D Luhdan myymälästä tämäkin, en alkuun meinannut löytää näitä pikkupyyhkeitä ollenkaan mutta onneksi oli vielä iso korillinen jäljellä! :D
Loppuun vielä kuva toisen mummolan joulukuusesta. Tai sieltä alaoksilta. Koska perinteisesti nää pikku-ukkelit laitetaan ihan kaikista alimmaisille oksille vartioimaan.
Voi olla, että en ehdi enää tänne ennen uuttavuotta. Siispä hyvää vuotta 2016! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, ne piristää aina :)
Sanavahvistus käytössä, kun en jaksanut roskaposteja...