Eilen säädin saumurin kanssa, yritin saada laakaompelen näyttämään, no, laakaompeleelta. Jälki ei ole ihan sitä mitä pitäisi, mutta SPIDERMAN kyllä pysyy paidassa kiinni! :D Ja silitysrautaa ei tasan voi käyttää, valkosessa paidassa on edelleen jäljet siitä, että se oli runtattu paitakopan pohjalle ennen kuin siivosin vaatekaappini, hups
Joskus talvella pelastin mummolasta (nää kuvat on otettu siellä, kun oltiin käymässä nyt :D) ikivanhan yökkärin, jossa oli Spiderman. Nyt sain sen leikattua irti ja läntättyä kiinni normi valkoiseen T-paitaan. Tosiaan toi laakaommel on kaikkea muuta kuin tasaista, mutta ei se menoa haittaa :D Mulla oli muuten harvinaisen fiksu olo, kun kävelin tää paita päällä kaupungilla (käytiin mm. uudistuneen HiToMin avajaisissa, hyvinkääläiset huomio! Epistä kun siellä on ens viikolla mahdollisuus tehdä Tyhjä Kulho -kippoja mutta mä lähden neljäks viikoks POIS töihin Iisalmeen!!).
Sivistin taas itseäni mummolassa ollessani, katottiin systerin kanssa Indiana Jones ja tuomion temppeli. Leffa oli ihan jänskä, varsinkin kun se oli hyvää nauhoitettu-VHS-laatua, ja alku ja loppu puuttuivat :D Osa leffasta saattoi myös mennä ohi, kun neuloin samalla, pikku vikoja.
Kävin pari päivää sitten Hakakirppiksellä. Löysin sieltä Good Charlotten T-paidan, josta toivottavasti saan tehtyä itselleni siistimmän kuin Spiderman paidan vielä kotona saumurin luona ollessani. Kirppikseltä löysin myös mukavasti lomalukemista: Viisikko, Aku savulentäjänä sekä Linnunradan käsikirja liftareille tulivat mun kirjahyllyn täytteeksi. Nyt luen (en oo lukenu moneen vuoteen MITÄÄN oikeeta ei-harrypotter-tai-muumikirjaa muuta kuin koulun takia!) Terry Pratchettin Posti kulkee -kirjaa, sain sen ylppärilahjaksi. Ihan kiva se on tähän mennessä ollut :) Don Rosan sarjikset tulivat tilaajalahjaksi Akkarin mukana :)
Syy, miksi olen superiloinen just nyt: sain mun inssin läpi!! Olin ihan varma, että joudun uusimaan, kun sammuin joku kolme kertaa yhdessä risteyksessä.. Eikä peruuttelut ruutuun menneet ihan niin nätisti kuin ne olis voinu mennä :D Onneksi sain kuitenkin ajoluvan, kun katselin tosi hyvin jalankulkijoita, niin pääsen ajelemaan siellä Iisalmessa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista, ne piristää aina :)
Sanavahvistus käytössä, kun en jaksanut roskaposteja...