perjantai 26. joulukuuta 2014

Melkein normaalit sukat

Mummo antoi mulle joskus syksyllä pari kerää Impivaara-sukkalankaa. että neulopa näistä enolle sukat. Yritin, mutta näistä tuli vahingossa just sopivat mun jalkaan, eli liian pienet enolle, mutta sopivat iskälle. Sitten taisi tulla innostuminen, että kaikille lähipiirin miehille sukat, no niitä kohta lisää..:D
Neuloin kaksi sukkaa yhtä aikaa, varpaista aloittaen. Selailin Ravelryn sukkaohjeita, mutta en sattunut löytämään mitään superikivaa miesten sukkaohjetta. Tämmöiseen kuitenkin törmäsin. Riittävän miehekäs mutta kuitenkin huomattavasti mielenkiintoisempi neulottava kuin tavalliset yksiväriset sukat.
Okei, vähän mä tota ohjeen kuviota muokkasin mieleisemmäksi. Kuvio toteutetaan pienillä palmikonkierroilla. Kuvio olisi loppunut ihan töks vaan, jos olisin aloittanut heti suoraan varren resorin, mutta jatkoin kuitenkin kuviota sopivaan kohtaan, mun mielestä parempi näin.
Kantapää yllättäenvaihteeksi sama ranskalainen kuin melkein aina :D Ja Linnealle kuvausapukiitos!
Oikeesti olisin halunnut postailla jo mun joulukalenterisukista, muttakun netti ei ollut yhteistyöhaluinen enkä siis saanut picasaa koneelle (enkä myöskään ladattua kuvia ipiccyyn jonka avulla yleensä muoksin) koska tahon myös tehdä kollaaseja niin mennään eteenpäin siis lahjasukilla. Stay tuned, näitä riittää :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, ne piristää aina :)
Sanavahvistus käytössä, kun en jaksanut roskaposteja...