torstai 16. tammikuuta 2014

Whoopwhoop, friendship-lapaset!

Eilinen iltapäivä kului tosi mukavissa merkeissä, oltiin kaverin luona. Jo pitkään on pitänyt meidän poppoolla kokeilla, miten whoopies-leivokset onnistuvat, no hyvinhän ne! Ohje löytyi Kinuskikissalta, ja sitä noudatettiin aika orjallisesti. Koristeluja vaan ei väsätty. Mitä nyt vähän tähtiströsseleitä kaveri lätki :D
Pursotettiin Ikean pursottimella ensin taikinakasat, ohjeen mukaisten kahden euron kolikoiden kokoisiksi. Niistä tuli meidän mielestämme kyllä liian pieniä, joten viiminen pelti tehtiin iiiiisoja whoopiespohjia! Nam. Samalla pursottimella laitettiin täytettä. Ai että oli makeeta, kun rapsin täytekulhon :D Täytteen tosiaan kannattaa antaa olla kylmässä, meillä se ainakin vähän levisi kun söi.
Varsinkin näiden jättiwhoopieiden täyte. Pursotettiin ihan kaikki mitä oli jäljellä, no sitä tuli sit vähän liikaa. Tossa kuvassahan nää näyttää vielä melkein asiallisilta, mutta siinä kun niitä söi, niin oli meinaan haastetta! Nää olivat siis leffaeväs, kun katsottiin Totoro, aivan tosi symppis. Syy, miks just tää leffa, selviää vähän alempana!
Nää lapaset eivät kuulu joululahjakasaan, mutta kun ne liittyy läheisesti noihin whoopieihin, ja ruokaa on vähän hassu esitellä sit kun sen syömisestä on kauan, niin nää julkaisen just nyt. :D Kaveri oli unohtanut lapasensa kotikotiin, ja kun loman jälkeen kerroin neuloneeni jotain miljoonat lapaset joululahjaksi niin lupasin sitten hänellekin neuloa omat tumput. Varastoistani kaivelin kivoja punasävyisiä lankoja ja tein jätskitötterön. Tässä värit on aika hyvin oikeat, vaikka peukku puuttuukin..
Koska normaalit peruslapaset on vähän tylsähköt, niin näissä on juju, siis kuvion lisäksi. Kuvissa ei näy, että kyseessä on tökkimislapaset. Kaverilla on semmonen hieno älypuhelin, mitä ei saa auki jos sormella ei tökkää. Tai nenällä. Siispä tein oikeaan lapaseen etusormen kohdalle reiän. Näin Eilen tein -blogissa kännykkälapaset, joista sitten soveltelin ohjetta ensin muutamiin joululahjahanskoihin, sitten näihin. Käytännössä sormireikä tapahtuu siten, että neulotaan hetki lapasta tasona. Tuolta linkin takaa löytyy paljon parempi selitys :D Tää kuva on muuten taiteellisesti otettu yliopiston ruokalassa, josta kaveri nää hanskat kävi nappaamassa mukaansa.
Toinenkin kaveri sitten tahtoi tietty omat lapaset. Mikäs siinä, maailmassa on niin paljon kivoja lapasohjeita joita vois neuloa mutta itte en tarvitse. Esimerkiksi Totorolapaset. Laitoin kuvaa kaverille, ihan googlasin vaan, ja se ihastui :D Vaikka leffaa ei ollut siinä vaiheessa nähnyt. Siksi se piti katsoa heti sopivan tilaisuuden tullen. Ja ihme kyllä, löydettiin yhteistä aikaa tosi nopeesti! :D
Tähänkin oikeaan lapaseen tein sormireiän. Kirjoneuletta on astetta hankalampi tehdä nurjalta puolelta, mutta mitäpä et kavereiden lapasten eteen tekisi! :D
Oikeestaan en ottanut ohjeesta muuta kuin kuvion. Lisäksi katselin, miten kärkikavennukset oli tehty. Tosi ovelasti sinne väliin oli jätetty yksi raita, tai kun yleensä lapaset kavennan silleen puikon ekat ja vikat silmukat, mutta nyt tyyliin neuloin yhden normaalisti, ja sit vasta kavensin. Ja se vika kavennus sitten ihan puikon lopussa. Ai kun tulee selkeetä tekstiä tänään! :D
Kämmenpuolelle tein ihan tylsästi vaan pystyraitoja. Ja peukun yksiväriseksi. Kyllä vähän luennolla kuittailtiin, että en haluu haasteita elämääni kun en tee kirjoneulepeukkua.. :D
Loppuun vielä tosi laadukas kuva, räpsästy luennolla tabletin kameralla. Näistä tuli kyllä ihan täydelliset, ja sopii kaverin käteen hyvin! :) Eikä ehkä palella sormet tuolla jäätävässä kelissä.
Nyt jos sitä unten maille.

6 kommenttia:

  1. Mun äiti teki mulle tänä jouluna nää Totorolapaset ja olen niistä tosi onnellinen. Manguin niitä kolme vuotta ennen kuin sain ne! Toisia ei kuulemma ole tulossa kun olivat niin hankalatekoiset... Olet kyllä tosi taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malli on kyllä ihana, multa jo tilattiin toiset tälläiset :D Kärsivällisyys siis kannattaa, niin mankumisessa kuin kirjoneulessa!

      Poista
  2. Nam, nyt tiedän mitä leivon tänään!

    VastaaPoista
  3. Ootpa saanut siististi tehtyä kirjoneuleen tasonakin! Ja hyvin upotettu myös tuo reikä! Se on tuossa raidankohdassa vielä huomaamattomampi kuin mun lapasissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaan silti niin paljon helpompi normi sileää :D

      Poista

Kiitos kommentista, ne piristää aina :)
Sanavahvistus käytössä, kun en jaksanut roskaposteja...